Olen Mika Laamanen, 51-vuotias Vihajärveltä syntyisin oleva koneautomaatioinsinööri ja paluumuuttajana Puolangan Vihajärvelle muuttanut.
Valmistuin 90-luvun alussa ammattikoulusta, sen jälkeen työskentelin hitsaajana ja valomainostyöntekijänä Kajaanissa sekä metallimies/ruiskumaalarina Limingassa. Vuonna 2006 valmistuin koneautomaatioinsinööriksi ja työllistyin matkapuhelinten testilaitteita valmistavaan yritykseen mekaniikkasuunnittelijaksi Kempeleeseen, ja 2008 siirryin projektipäälliköksi työskennellen vuoden 2014 alkupuolelle asti. Aloitin vuonna 2014 konepajayrittäjänä, josta siirryin 2022 toiseen konepajaan tuotannon työnjohtajaksi. Vuoden 2024 alusta olen ollut työttömänä.
Harrastuksiani ovat urheilun intohimoinen seuraaminen, metsästys ja kalastus sekä veneily. Talvisin harrastan jonkin verran moottorikelkkailua.
Puolangalla pitää kohdella kaikenikäisiä kuntalaisia samanarvoisesti, terveyspalveluita ja lähipalveluita tarvitaan ihmisten hyvinvoinnin turvaamiseksi. Kunnan pitää tehdä viisaita ratkaisuja ja päätöksiä kuntalaisten hyväksi kaikkia lakeja ja säädöksiä noudattaen. Matkailua pitää kehittää, koska täällä on todella kaunis ja puhdas luonto, jota pitää hyödyntää. Pidetään se sellaisena eli metsät ja maisemat puhtaina tuulivoimasta ja sen aiheuttamasta haitasta.